Kirjoituksia

Muistan, että performanssin papittareksikin tituleerattu Marina Abramović (s. 1946) esitti puolisonsa Ulay:n kanssa Ateneumissa ARS 83:ssa performanssin Nightsea Crossing. He tuijottivat hiljaa istuen seitsemän tuntia toisiaan. Seuraavan kerran törmäsin häneen Performanssin tutkimus ja analyysi -kurssilla taidehistoriaa opiskellessani. Muistan kurssilta, että Venetsian biennaalissa vuonna 1997 Abramović pesi verisiä eläinten luita. Ne löyhkäsivät. Joulukuussa törmäsin hänen laajaan retrospektiiviseen näyttelyynsä, The Cleaner, Palazzo Strozzissa Firenzessä. Koko Strozzin täyttänyt näyttely sopi mentaalisen raskautensa johdosta optimaalisesti tämän renessanssipalatsin paksujen seinien sisään. Lue lisääartikkelia ”Marina Abramović, siivooja” >

Kiinnostukseni Yves Kleiniä kohtaan syntyi aikoja sitten. Kyseessä oli viehtymys hänen käyttämäänsä maagista sinisen sävyä kohtaan. Myöhemmin kun vierailin Nizzan nykytaiteen museossa ja kohtasin ensimmäisen kerran Kleinin töitä oikeasti, innostuin sinisen sävyn lisäksi kullan, puhtaan pigmentin tekniikan ja monokromaattisten pintojen materiaalisesta läsnäolosta ja merkityksistä, vastakohtana niiden samanaikaiseen mystiseen vetäytyvyyteen ja immateriaalisuuteen.

Maalarin työssäni olen tehnyt paljon kokonaisten seinäpintojen erikoispintakäsittelytöitä eri tekniikoilla. Nämä useimmiten kalkkilaasti-, tempera-, tai öljyvärimaalaustekniikalla tekemäni sisustukseen liittyvät maalaukset ovat lähes aina olleet yhden värisävyn eri valööriasteilla suoritettuja maalauksia, siis itse asiassa monokromaattisia maalauksia. Sisällöllisten merkitysten etsintä ja vuoropuhelu suhteessa kulloisenkin tilan vaatimuksiin lähentävät seinämaalauksia taiteeseen, vaikka niitä harvoin taideteoksiksi kutsutaankin. Seinämaalausprosessia voisi luonnehtia meditatiiviseksi hartaushetkeksi. Suurta pintaa rauhallisesti työstäessään maalari saa olla läsnä kyseisessä hetkessä, hän voi antautua kehonsa liikkeisiin, sekä oman intuitionsa ohjaukseen. Työskentelyn ydin on värin sisällöllisessä merkityksessä, ja siksi Kleinin taide kiinnostaa minua.
Lue lisääartikkelia ”Yves Klein, monokromaattinen taide ja minä” >

Monesti vieraillessani suurissa taidemuseoissa ja kansallisgallerioissa, puhumattakaan niin sanotuista paremmista taidegallerioista, olen kaiken kauniin, ylevän ja merkille pantavan äärellä kokenut selittämätöntä sisäistä ristiriitaa ja kaihertavaa ärtymystä.

Miten näissä kauniisti valaistuissa ylevän sivistyneisyyden harmonisissa temppeleissä voisi muka olla jotain ärsyttävää? Itsensä sivistämisen ja taiteen kokemisen pitäisi tietenkin sopivasti hämmentää, mutta ennen kaikkea sen pitäisi jalostaa sielua antaa voimaa. Lue lisääartikkelia ”Pakahduttava taide” >

Prologi

Olen oleskellut Suomen Taiteilijaseuran residenssissä Grassinassa useita jaksoja, viimeksi joulukuussa 2017. Grassina sijaitsee aivan Firenzen läheisyydessä, joten paikalliset taideaarteet ovat käden ulottuvilla. Oman kiinnostukseni kohteena ovat olleet erityisesti renessanssin varhaiskauteen ajoittuvat kirkkojen freskomaalaukset.  Lue lisääartikkelia ”Brancacci-kappeli: harmoniaa, tilallisuutta ja kauniisti laskeutuvia kankaita” >

Vierailin elokuun lopulla Venetsian biennaalissa. Näkemästäni suuresta teosmäärästä monet unohtuivat ja jotkut jäivät pysyvämmin mieleen. Olen syyskuusta lähtien usein palannut ajattelemaan georgialaisen taiteilijan, Vajico Chachkhianin (s. 1985) installaatiota, Living Dog Among Dead Lions. Nimi on Saarnaajan kirjassa olevasta sanonnasta, jossa viitataan elämään ikuisesti sisältyvään toivoon. Teos oli Arsenalen hämärään sisätilaan sijoitettu Georgian maaseudulta siirretty pieni puurakenteinen talo, joka ulkoa katsottuna vaikutti täydelliseltä runoilijan talolta, mutta sisätilat olivat kattolautojen välistä satavan veden aiheuttamassa pilaantumisprosessissa. Lue lisääartikkelia ”Autiotalojen kummallinen kauneus” >

Pariisin modernin taiteen museossa esitettiin keväällä 1999 Mark Rothkon (1903-1970 ) suuri, yli 70 taiteilijan keskeisintä teosta käsittänyt retrospektiivinen näyttely. Tuo näyttely jäi vaikuttavuudessaan pysyvästi mieleeni. En muista minkään muun näyttelyn yhteydessä koskaan kokeneeni samanlaista emotionaalista purkausta kuin tuolloin. Itkin vaellellessani Rothkon monumentaalisten teosten ympäröimänä komean näyttelytilan salista toiseen. Maalaukset oli ripustettu kronologisesti; näyttely alkoi Rothkon varhaisemmista maalauksista ja päättyi viimeisten vuosien tummasävyisiin töihin. Ihmisen elämänkaari aamuruskosta keskipäivän kirkkauteen, joka lopulta sammuu piteneviin varjoihin. Keskeisessä roolissa näyttelyssä olivat hänen voiman vuosiensa suuret värimaalaukset. Lue lisääartikkelia ”Kun taide liikuttaa” >