Brancacci-kappeli: harmoniaa, tilallisuutta ja kauniisti laskeutuvia kankaita

Prologi

Olen oleskellut Suomen Taiteilijaseuran residenssissä Grassinassa useita jaksoja, viimeksi joulukuussa 2017. Grassina sijaitsee aivan Firenzen läheisyydessä, joten paikalliset taideaarteet ovat käden ulottuvilla. Oman kiinnostukseni kohteena ovat olleet erityisesti renessanssin varhaiskauteen ajoittuvat kirkkojen freskomaalaukset.  Lue lisääartikkelia ”Brancacci-kappeli: harmoniaa, tilallisuutta ja kauniisti laskeutuvia kankaita” >

Autiotalojen kummallinen kauneus

Vierailin elokuun lopulla Venetsian biennaalissa. Näkemästäni suuresta teosmäärästä monet unohtuivat ja jotkut jäivät pysyvämmin mieleen. Olen syyskuusta lähtien usein palannut ajattelemaan georgialaisen taiteilijan, Vajico Chachkhianin (s. 1985) installaatiota, Living Dog Among Dead Lions. Nimi on Saarnaajan kirjassa olevasta sanonnasta, jossa viitataan elämään ikuisesti sisältyvään toivoon. Teos oli Arsenalen hämärään sisätilaan sijoitettu Georgian maaseudulta siirretty pieni puurakenteinen talo, joka ulkoa katsottuna vaikutti täydelliseltä runoilijan talolta, mutta sisätilat olivat kattolautojen välistä satavan veden aiheuttamassa pilaantumisprosessissa. Lue lisääartikkelia ”Autiotalojen kummallinen kauneus” >

Kun taide liikuttaa

Pariisin modernin taiteen museossa esitettiin keväällä 1999 Mark Rothkon (1903-1970 ) suuri, yli 70 taiteilijan keskeisintä teosta käsittänyt retrospektiivinen näyttely. Tuo näyttely jäi vaikuttavuudessaan pysyvästi mieleeni. En muista minkään muun näyttelyn yhteydessä koskaan kokeneeni samanlaista emotionaalista purkausta kuin tuolloin. Itkin vaellellessani Rothkon monumentaalisten teosten ympäröimänä komean näyttelytilan salista toiseen. Maalaukset oli ripustettu kronologisesti; näyttely alkoi Rothkon varhaisemmista maalauksista ja päättyi viimeisten vuosien tummasävyisiin töihin. Ihmisen elämänkaari aamuruskosta keskipäivän kirkkauteen, joka lopulta sammuu piteneviin varjoihin. Keskeisessä roolissa näyttelyssä olivat hänen voiman vuosiensa suuret värimaalaukset. Lue lisääartikkelia ”Kun taide liikuttaa” >