Elämäni aikana olen asunut erilaisissa tiloissa, ja kaikkia niitä olen pitänyt sen hetkisinä koteinani. Ihmeellistä kyllä, en ole tuntenut voimakasta kaipuuta johonkin tavoiteltavaan unelmakotiin jossain tietyssä paikassa. En ole unelmoinut asunnosta, jossa valo lankeaisi tietyllä tavalla eri vuorokaudenaikoina, tai jossa huoneet olisivat tietyssä järjestyksessä eri ilmansuuntiin nähden, ja jonka ikkunoista avautuisi mieltäni hyväilevä maisema.
En ole koskaan etukäteen tullut miettineeksi, minkälaista reittiä pitkin kotiini saavuttaisiin, minkä kadun varrella se olisi ja missä kaupunginosassa. Olen aina satunnaisesti eksynyt tai joutunut johonkin paikkaan tai kaupunginosaan, jossa minulle on näytetty että tuolla tulisit nyt asumaan. Kaikki menneet asuinpaikat ovat vastaanottaneet minut hyvin, ja kaikissa niissä olen oppinut jotain itsestäni ja maailmasta.
Ihmisenä oleminen ja elämä ovat muotoutumista, siksi asuinpaikkani ja erilaiset asumukset ovat muokanneet minua. Jos ne ovat jossain vaiheessa kääntäneet minulle selkänsä, se on tarkoittanut että maailmassa on ehkä jokin uusi paikka minua varten.
En ole myöskään koskaan tarkoin osannut miettiä etukäteen, minkälainen kotini olisi ja miten minun pitäisi se sisustaa. Ainoa varma asia minkä tiedän on se, että tarvitsen ympärilleni riemukkaita värejä, koska ne vaikuttavat ihmiseen fyysisesti. Värit sisältävät erilaisia tunteita ja ne synnyttävät ilmapiirin. Pelkän väriaistimuksen voimalla voin tavoittaa maailmoja. Taide kommunikoi samalla tavalla, siksi minun kodissani on myös taidetta.
Pidän ajatuksesta, että asumustani leimaa väliaikaisuus. Asuttamaani tilaan asiat lankeavat osittain käytännön määrääminä. Minun tehtäväni on vain työstää asiaa eteenpäin, ja tarjota ympärilläni oleville esineille ja asioille hyvä elämä. Kaikki on lopulta satunnaista, eihän kukaan pysty valitsemaan missä ja kenen lapseksi maailmaan syntyy, miksi siis kotikaan edustaisi jotain pysyvää? Minusta elämän arvokkuudelle ja satunnaisuudelle avoimet kodit ovat mielenkiintoisia. Kodissa siis kyse ei ole pelkästä materiasta, koti on myös sielun paikka. Usein huonekalut ja muut tarvittavat esineet, olennot, ovat tulleet luokseni, kuin ehdottaakseen, että voisimme jatkaa matkaa yhdessä. Siksi niitä voisin enemmän kutsua uskollisiksi ystäviksi tai kanssakulkijoiksi, ja joskus jopa oman kehoni osiksi.
Olen työssäni koristemaalarina liikkunut monien ihmisten kodeissa. Useat niistä ovat olleet sisustuslehtien ylellisiä unelmakoteja. Ajattelemme, että kaunis ja arvokas koti tuottaa ihmiselle lisäarvoa. Tähän liittyy tärkeänä osana materian synnyttämä nautinto. Kauneus tuottaa suurta mielihyvää, mutta kauneus ja arvokkuus eivät ehkä tarjoa henkisiä haasteita, koska lähes täydellisestä puuttuu elämään kuuluva ristiriita ja liikkeessä oleminen. Eikö hyvä koti ole kuin asukkaansa kasvutarina, yhtä henkilökohtainen ja keskeneräinen kuin ihmisen elämä, mutta siksi juuri kaunis?
Miksi puhua asumisesta, kun maailmassa kohtuullinen asuminen on vain etuoikeutettujen ihmisten mahdollisuus? Onko kysymys asumisesta elitistinen? Kuuluisassa esseessään, Rakentaa asua ajatella, Martin Heidegger etsii uutta rakentamiseen ja asumiseen liittyvää ajatuksellista tulokulmaa sodan tuhoamassa jälleenrakennuksen Saksassa. Teksti julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1951 Darmstadtissa arkkitehdeille ja rakentamisen kanssa tekemisissä oleville henkilöille pidetyssä konferensissa. Heidegger halusi vaikuttaa arkkitehteihin, koska asuminen on yksi ihmisen perusoikeuksista. Ihminen tarvitsee katon päänsä päälle, mutta kysymys on ennen kaikkea ihmisenä olemisen toteutumisesta.
Asuminen on Heideggerille maailmassa olemisen tapa, metafyysinen elämän kestävä projekti, johon osallistumme kommunikoimalla meitä ympäröivän maailman kanssa. Tähän maailmaan kuuluvat olemiseen tarvittavista esineistä alkaen ympäristö, luonto, taivas ja maa. Heideggerille esineet ovat olioita, joilla on tietoisuus ja osuus maailmassamme. Asuminen on itse asiassa jatkuvaa rakentamista, yhteyden luomista maailmaan.
Asuntoni, kotini on minulle suoja ja turvapaikka, mutta se on myös ajatusteni muodostama tunnetila, jonka ilmapiiri vaihtelee. Asuminen on siis ihmisenä olemista, se opettaa tuntemaan kuka minä olen. Heideggerin ajattelussa ihmisen koteja ovat myös kaikki ne paikat, jotka tarjoavat vastaanottavan ilmapiirin, ja joissa olemme vuorovaikutuksessa maailman kanssa.
Heideggerin mukaan rakennus antaa suojaa, mutta se synnyttää myös perspektiiviä siihen mikä meitä ympäröi. Pienessä kesämajassani tunnen sisäkkäisten tilojen olemassaolon. Maja yhdistää luonnon ja ihmiskäsin rakennetun, se on kuin kreikkalainen temppeli tai näkötorni, joka näyttää ympärillä piirtyvän valtavan mystisen tilan: luonnon, meren ja taivaan.
Kotini on maailmassa.
KIRJALLISUUTTA
Bonicco-Donato, Céline. 2019. Heidegger et la question de l´habiter. Une philosophie de l´architecture. Editions Parenthèses.
Heidegger, Martin. 1951. Rakentaa asua ajatella. Kääntänyt Vesa Jaaksi. Niin&Näin. 3/03.
Karlsson, Sara. 2019. Asioita jotka tekevät kodin. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.
Merleau-Ponty, Maurice. Filosofisia kirjoituksia. 2012. Toimittaneet ja suomentaneet Miika Luoto ja Tarja Roinila. Keuruu: Gaudeamus.
