Vain käsityötä?

Käsityöllä ja taiteella on yhtymäkohtia, mutta käsityöllä ei ole pitkään aikaan ollut taiteeseen verrattavaa statusta. Taiteen tekeminen on arvostetumpaa, koska se käsitetään yleisesti erityistä taitoa ja ajattelua vaativaksi vapaaksi ilmaisuksi, joka leimautuu luovuuteen, lahjakkuuteen ja henkiseen valaistuneisuuteen. Tällaisella toiminnalla nähdään olevan käsityötä enemmän sisällöllisiä merkityksiä, ja sitä kautta myös luonteva yhteys filosofiaan. Korkeatasoiseksi taiteeksi luokiteltu ilmaisu on myös kulttuuristen arvojen johdosta institutionaalisesti suojeltua.

Taideteoksen arvo voi syntyä monesta eri tekijästä, kuten esimerkiksi sisällöllisistä merkityksistä, asiantuntijoiden arvioista, maalausteon taitavuudesta, tai taiteilijan ympärille syntyneestä mielenkiinnosta. Teknisenä työsuorituksena taide ja käsityö saattavat kohdata ja käydä dialogia samalla arvosteluasteikolla silloin, kun niitä arvioidaan teknisen taitavuuden mittarilla. Taideteoksen arvo ja status kytkeytyvät myös rahaan, koska joidenkin taiteilijoiden teokset ovat hyviä sijoituksia. Taiteen tekeminen ei luonnollisesti itsessään ole tae vaurastumisesta, mutta taiteen tekijä saavuttaa yleensä ainakin arvostusta suuremmassa mittakaavassa kuin taitava käsityöläinen.

Taiteen diskurssiin liittyvät käsitys autonomiasta, sekä sanat ja käsitteet, joilla on ilmaisuvoimaa. Käsityö taas tulkitaan toistoon perustuvaksi käytännönläheiseksi toiminnaksi, joka useimmiten tähtää melko arkisesti esineiden ja tuotteiden valmistamiseen. Tähän ei välttämättä vaadita pitkää akateemista koulutusta, mutta taiteen tapaan siihen vaaditaan erityistä lahjakkuutta; luovuutta, vaistoa, motoriikkaa, kykyä havainnoida, kehon aistimista, materiaalien aistimista, heittäytymistä ja tuhansien tuntien harjoittelua.

Käsityöltä puuttuu filosofia ja yleisesti arvostettu kirjallinen analyysi. Maalaustaiteen analysointiin on kehitetty kieli, mutta käsien työ on koettu vaikeaksi verbalisoida. Käsityö on lisäksi nähty ongelmallisena käytännönläheisyytensä johdosta. Käsityönä valmistetut esineet ovat usein käyttöesineitä, jotka liittyvät arkeen eräänlaisina itsestäänselvyyksinä. Rakennettuun ympäristöön liittyvä vaativa käsityö taas mielletään ulkopuolisen näkökulmasta helposti pelkäksi materiaaliksi, joka ei erotu teollisesti tuotetusta. Kysymys on myös asenteesta, koska taiteeseen verrattuna käsityön visuaalista kommunikatiivisuutta ei mielletä yhtä laaja-alaiseksi ja mielenkiintoiseksi, eikä sitä analysoida abstrakteilla käsitteillä.

Taideteokseksi merkityn kokemiseen voidaan liittää merkityksellisyys ja ihme, jota niin sanottu tavallinen esine ei voisi ihmismielessä saavuttaa. Kuitenkin Duchampin pisuaarista tehty readymade -teos Suihkulähde (La fontaine, 1917) oli jo aikanaan avaus tähän keskusteluun. Kysymys on konventioista; tulkinta informoi katsojaa ja määrittelee, onko kyse taiteesta vai käsityöstä, ja miten teos aistitaan. Miten käsityö puhuttelee on siis riippuvainen siitä, miten sitä ja sen olemusta kyetään ja halutaan analysoida. Kantin ”tarpeista riippumaton kauneus” on ymmärretty koskemaan ns. kaunotaiteita, tämä on sulkenut käsityön arvostelun ulkopuolelle.

Kuten taiteessa, myös käsityössä toteutuu syvällisesti ihmisenä oleminen. Materiaalisella tasolla taidekin on käsityötä. Kun ihminen muokkaa ja aistii ainetta, sekä kommunikoi erilaisten materiaalien kanssa, kyse on Merleau-Pontyn sanoin näkemisen ja liikkeen punoksesta. Esseessään Silmä ja henki Merleau-Ponty käsittelee syvällisen aistimisen risteyskohtia maalaustaiteen kautta. Kehollinen toiminta, eleet ja liikkeet hahmottavat maailmassa olemista. Käsityössä kysymys on samoista asioista.

Käsityöllä on ihmisen historiassa pitkä traditio. Käsillä tekeminen on kehon ajattelua, filosofista toimintaa ja aistimista, jota voidaan myös tarkastella ja tulkita sanallisesti pitkälti maalaustaiteen ilmaisuin. Taideteokseen liitetty käsitteellisyys voi myös tätä kautta olla käsityöhön liittyvä ominaisuus. Käsityötä onkin syytä lähestyä myös käsitteellisenä toimintana. Esimerkiksi traditio, pyrkimykset ja käytettyjen materiaalien työstäminen ovat merkkejä, jotka representoivat ihmistä ja luontoa. Niiden ominaisuudet sisältävät laajasti tarkasteltuna viittauksia universaaliin ihmiskunnan historiaan. Käsityön tuotos on siten myös käsitteellinen merkki, siinä on jotain ihmiselle hyvin ominaista ja alkuperäistä.

Maalaustapahtuma, esimerkiksi porrashuoneen seinäpintojen marmorointityö, on kokonaisvaltaista mielen ja kehon liikettä, olotila ja eräänlainen yksityinen performanssi, jonka tarkoitus ei ole alleviivata tekijäänsä. Kun maalataan porrashuoneen seinäpintoja marmorin näköiseksi, kysymys on eksistenssistä, jossa työ avautuu hetki hetkeltä erilaisena. Tekijällä on kokonaisvaltainen näkemys lopputuloksen sävyistä ja voimasta, mutta mitä työn sisällä kulloinkin tapahtuu, ei voi tarkasti tietää. Kysymys on silmän ja käden koordinaatiosta, ja Pollockin kuvailemasta maalausteosta, joka itse asiassa on ajattelun tapa. Tämä koordinaatio ja kädenliikkeisiin sisältyvä viisaus ovat leimallinen ominaisuus eri käsityöammateissa.

Esseessään, Je ne sais ce que je vois qu´en travaillant (Vain tekemällä tiedän mitä näen), Alberto Giacometti, käsittelee taideteoksen työprosessin aikaista muotoutumista ja todellisuuden ymmärtämistä teoksen työstämisen kautta. Työn keskiössä ovat kokonaisvaltainen läsnäolo, monimutkaiset kehon liikkeet ja sanaton vuorovaikutus ympäristön kanssa. Hankitun kokemuksen kautta toimiminen on samalla tietoista ja aistinvaraista. Se on vuorovaikutuksessa olemista omaan kehon, tilaan, ilmapiiriin, materiaaleihin, työkaluihin ja traditioon. Tekijä kohtaa työssä olemassaolon, maailmassa olemisen.

Nykytulkinnassa käsityön tekeminen liitetään käytännössä suhteellisen pienimuotoisten, usein käyttö-, tai koriste-esineiksi tarkoitettujen fyysisten objektien suunnitteluun ja valmistamiseen. Puhutaan design-esineistä. Tässä tapauksessa tekijän rooli on korostuneempi, hän on usein nimeltä mainittu henkilö, joka myös signeeraa tuotteensa. Kuvataiteilijaan verrattuna hän on kuitenkin lähempänä käsityöläisyyttä.

Rakennetussa ympäristössä korkeaa ammatillista osaamista vaativaa käsityötä tekevä luokitellaan eri genreen kuuluvaksi. Jos taiteeseen verrattuna käsityö yleisesti mielletään kaavamaisemmaksi, esimerkiksi rakennetussa ympäristössä työskentelevät, pitkään osaamistaan hioneet käsityöläiset ovat jääneet kokonaan tulkinnan ja diskurssien ulkopuolelle. Kyseiset osaajat ovat anonyymejä prosessiin osallistujia. He kuitenkin jättävät rakennukseen ja tilaan oman kädenjälkensä ja palasen itseään. He restauroivat, rekonstruoivat, kultaavat, marmoroivat, ootraavat, maalaavat, koristelevat, rappaavat, muuraavat, tekevät kipsivaluja, pingottavat, kiillottavat, rapsuttavat, veistävät, takovat ja muotoilevat erilaisia materiaaleja. He ovat opetelleet taiturimaisia kädenliikkeitä, tutustuneet syvällisesti työkaluihinsa, joita he soittavat kuin instrumenttia, opetelleet aistimaan erilaisia materiaaleja, tunnistaneet niiden ominaisuudet sormenpäissään, sulauttaneet vartalonsa erilaisiin työasentoihin, oppineet eläytymään tiloihin, antautuneet meditatiiviseen olotilaan ja tunteneet flown, kun työ sujuu. He tekevät käsityötä, joka ei ole puuhastelua, vaan ihmisenä olemisen oppimista.

Kuva: Ritva Määttänen-Valkama
KIRJALLISUUTTA

Dubuffet, Jean; L´homme du commun à l´ouvrage. 1973. Saint Amand: Editions Gallimard
Giacometti, Alberto; Je ne sais ce que je fais qu´en travaillant. 1993. Tousson: LÉchoppe.
de Kerangal, Maylis: Maailma käden ulottuvilla. 2018. Suom.Ville Keynäs ja Anu Partanen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala
Luoto, Miika & Tarja Roinila (toim.); Maurice Merleau-Ponty, Filosofisia kirjoituksia. 2012. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Nemo.
Siukonen, Jyrki; Vasara ja hiljaisuus. 2011. Helsinki: Kuvataideakatemia.