kaseiini kankaalle, 257 x 153 cm
Kuva: Ritva Määttänen-Valkama
Ikiaikainen maa
Maailmankuulu saksalainen taiteilijapariskunta, Neo Rauch (s.1960) ja Rosa Loy (s.1958), esiintyi taannoin ensimmäistä kertaa Suomessa, Taide- ja museokeskus Sinkan tuottamassa näyttelyssä Das Alte Land / Ikiaikainen maa.
Molemmat ovat opiskelleet historiallisessa kulttuurikaupunki Leipzigissä, entisessä DDR:ssä, vanhassa ja arvostetussa Hohschule für Grafik und Buchkunstissa. Jaetun Saksan kaudella Leipzigissa syntyi omintakeinen taiteen koulukunta, joka ammensi alueen rikkaasta traditiosta, käytti kerrostumia ja henkilökohtaista tarinankerrontaa sekoittaen. Tämä tapahtui kansainvälisistä trendeistä ja virtauksista välittämättä. Leipzigin koulu perustuu akateemiseen maalaukseen ja eurooppalaisen maalaustaiteen perinteen jatkamiselle.
Neo Rauch ja Rosa Loy tekevät taidetta erikseen ja yhdessä. Taiteessaan he käyttävät hyväkseen omaa henkilöhistoriaansa sekä aiemmin mainittua paikallishistoriaa, mytologiaa, taruja ja myyttejä. Neo Rauch sanoo hänestä kertovassa dokumentissa, että DDR:n ajan epävarmuus synnytti halun kadota maalaamiseen. Tämä on totta, sillä teosten ihmiset ovat usein kasvoiltaan piiloutuneen näköisiä. Teosten ilmapiiriä hallitsevat pidäkkeellisyys ja unenomaisuus, sekä mystiset tapahtumat, joissa on välillä kafkamaisia ja joskus myös lievästi ahdistavia piirteitä. Rauch käyttää tästä ilmaisua ”unia avoimin silmin”.
Ymmärsin, että Rauchille maalaaminen on sisäinen pakko. Hänen on maalattava, koska kuvat ja mielikuvat vyöryvät esiin ja täyttävät hänen todellisuutensa. Teokset muistuttavat näyttämöä. Ne ovat kuin kohtauksia teatteriesityksistä, joissa taustalla vaikuttavat luonto, dramaattiset sääilmiöt ja vääjämätön yllättävien tapahtumien kehittyminen. Jotain syntyy ja kasvaa koko ajan eri aikatasoissa. Ovatko nämä näkyjä, unia vai houreita, joissa valistuksen aika yhdistyy nykyisyyteen, ja mystiset luonnonilmiöt seuraavat näitä tapahtumia?
Öljy paperille, 214 x 160 cm
Kuva: Ritva Määttänen-Valkama
Rauch on maalannut suuret teoksensa luonnostelematta. Henkilöhahmot ovat hyvin elävän tuntuisia. Kertomuksellisuus pysäyttää katsojan aistimaan eri aikatasoja ja tapahtumien outoutta, mittakaavojen vaihtelua ja erilaisia perspektiivejä. Mikään ei ole lineaarista. Teokset ovat kuin suuria ja monitulkintaisia freskoja tai sinfonisia runoja.
Näen Rauchin kertomuksellisissa maalauksissa renessanssin taiteen kuvasommittelua, vaikka Rauchin vapaassa sommittelussa ei olekaan varhaisrenessanssille tyypillistä geometrialla ja perspektiivillä brassailua. Mieleeni palautuvat kuitenkin Piero della Francescan (Borgo Sansepolcro 1412/1416–1492) freskot, esimerkiksi Arezzon katedraalin freskosarja Todellisen ristin legenda (Leggenda della Vera Croce). Assosiaationi on ehkä kaukaa haettu, mutta aistin Neo Rauchin henkilöhahmoissa samanlaista etäistä rauhaa ja hartautta kuin Piero della Francescan henkilöhahmoissa. Yhteisöllistä, ja osin arkista puuhailua on kummallakin, kaikkialla on kuitenkin läsnä tietoisuus jonkin ihmistä suuremman messiaanisen voiman läsnäolosta.
Rosa Loyn hienostuneet teokset käsittelevät myyttien kautta naisellisuutta. Mystisissä tapahtumissa usein näyttämöllä ovat läsnä Loy itse, hänen alter egonsa, sekä vierailija ja luonto. Rauchiin verrattuna mystiikka on hienovaraisempaa, vaikka se onkin voimakkaasti läsnä. Ilmaisu on sirompaa, hehkuvin värein toteutettua ja hyvin esteettistä. Loyn maalauksissa esiintyvät naiset vaikuttavat itsetietoisilta, he eivät alistu mystisen voiman vaikutuspiiriin sivuhenkilöinä, vaan työstävät tapahtumia päähenkilöiden itsevarmuudella.
Kaseiini kankaalle, 150 x 100 cm
Kuva: Ritva Määttänen-Valkama
Maalausten vetovoimasta
Vierailin Sinkassa kahteen otteeseen, viipyen molemmilla kerroilla pitkään, koska koin teosten maailman voimakkaasti puhdistavaksi ja ihmeellisellä tavalla turvalliseksi. Teokset ja niiden hahmot houkuttelivat hitaaseen katsomiseen ja viipyilyyn hämärässä. Missä muussa kuin taiteessa ihminen voi luoda maailmoja, joissa muut voivat käyskennellä tarkoituksettomasti, yrittämättä ymmärtää mitään, mutta aistia olevansa ”kotona” ? Näitä maailmoja ei tarvitse yrittää ymmärtää, eikä miettiä selityksiä.
Katsoin Neo Rauchin taiteilijadokumentin Sinkassa. Ajattelin hänen hartaasta olemuksestaan, että tuossa on kutsumustyötään tekevä ihmiskunnan terapeutti. Rauchin teokset nimittäin puhuttelevat saksalaisesta paikallishistoriastaan ja kulttuurisidonnaisuudestaan huolimatta taideyleisöä ympäri maailmaa. Hän on erittäin suosittu esimerkiksi Etelä-Koreassa, he molemmat ovat. Jotain universaalisesti puhuttelevaa ja tuttua näissä töissä täytyy olla, sama koskee myös hänen vaimonsa, Rosa Loyn, taidetta.
Molempien teoksissa näkyy mestarillinen klassisen koulutuksen antama taito, mutta maailma jonka he synnyttävät, on ainutlaatuinen ja ikiaikainen. Se syntyy mystiikasta, ihmisistä, yhteisöllisyydestä ja vaikuttavasta värimaailmasta, vain muutamia mainitakseni. Mitään ei tarvitse yksilöidä, on vain antauduttava syleilyyn.
Öljy ja kaseiini kankaalle, 70 x 100 cm
Kuva: Ritva Määttänen-Valkama
