2021
20 x 20 cm
Akvarelli
Kuva: Ritva Määttänen-Valkama
Heinikosta se vaivoin erottuu, tuskin sille on nimeäkään. Mihin heimoon se voisi kuulua, terälehdetkin noin pienet. Lyhyen kesän väritön kukka, miten sitä kuvaisi. Se vain on ja jotain siinä sellaista kuin olisi joku kulkemassa kärrytietä hymyillen itseksensä onnellisena hiljaa.
– Sirkka Turkka 1976
Kun ihmisen rakentama maailma on kääntynyt monelta osin pelottavan outoon asentoon, ja tästä on kehkeytynyt elämää uhkaava luonnon vastareaktio, on syntynyt välttämättömyys ihmisen individualismin kyseenalaistamiseen. Ihminen näkee itsensä erityisenä, esineellistää eläimet, materian, kaiken. Me kulutamme, mutta emme ole vuorovaikutuksessa käyttämämme materian kanssa, vaikka itsekin olemme sitä.
Olen miettinyt näitä asioita luettuani yhdysvaltalaisen poliittisen teoreetikon ja filosofin, Jane Bennettin teoksen, Materian väre. Olioiden poliittinen ekologia (Vibrant Matter. A Political Ecology of Things, 2004, suom. 2020). Bennett tarkastelee teoksessaan materiaa ja elämän vuorovaikutuksellisuutta ei-inhimillisen maailman näkökulmasta. Materia väreilee tiheää elämää, siksi mikään materia tai esine ei voi olla aliarvostettava. Bennettin mukaan laajentamalla materiaalisuuden käsitettä, tuntemalla tasa-arvoa materiaa kohtaan, koska itse olemme sitä samaa, voisimme vaikuttaa yhteiskuntaan ja ympäristöajatteluumme. Kohtaamalla materian uudella tavalla ja olemalla vuorovaikutuksessa sen kanssa, meillä olisi mahdollisuus muuttaa ajatteluamme myös suhteessa itseemme.
Ottakaamme vaikka esimerkiksi Bennettin mainitsema materian vitaalisuuden voima, jota tuottavat nauttimamme ruoka-aineet, eli syötävä materia. Miten paljon vuorovaikutuksellista voimaa syntyy kaikesta elollisesta ja väräjävästä, kasveista ja puista? Voisimme suhtautua ruoka-aineisiin ja luontoon ylipäätään elämää ylläpitävinä olentoina. Elämän voima kulkee lävitsemme nautitun ruuan ja aistimamme luonnon kautta. Kun hyvä yhtyy hyvään, syntyy affekteja, jotka kykenevät tuottamaan positiivisia tiloja ihmiseen. Mitä me annamme vastavuoroisesti niille? Toimivathan sienetkin vuorovaikutuksellisesti puiden kanssa, tuottaen toinen toisilleen tarpeellisia elämää ylläpitäviä raaka-aineita. Jos ihmissubjekteina kokisimme aina olevamme vuorovaikutuksessa elävän materian kanssa, emmekä passiivisten hyväksikäyttämiemme olioiden, arvostuksemme olisivat toisenlaisia, ja toimisimme varmasti myös luontoa kunnioittavammin ja ekologisemmin. Jopa käsitys kaiken yläpuolella olevasta minuudestamme ja ihmistahdon ylemmyydestä muuhun luontoon nähden muuttuisi.
Luonto, taide ja humanismi ylläpitävät elämää ja ihmisen henkistä kehitystä. Taide tarjoaa eväitä elämän ja ideoiden rajattomaan tarkasteluun. Taide ei ole mitään eskapistista, vaan toisenlainen näkökulma ja erilainen zoomaus elämän väräjävään todellisuuteen.
Minulle väri on massana fyysisyyttä ja elämän voimaa synnyttävää materiaa, olkoonkin, että maalit ovat ihmisen kekseliäisyydestä syntyneitä seoksia, eivätkä aina ekologista materiaalia. Haluaisin juuri värien kautta välittää sitä, miten itse koen materian väreen vuorovaikutuksellisuuden ja sen painoarvon elämässäni. Siinä mielessä värit ovat lähes pyhiä, koska ne heijastavat universaalia voimaa ja valoa. Vaikka käyttämäni maalit ovat ihmisen aikaansaamia, ne ilmentävät etäännetysti henkisyyttä ja ylimaallista valoa, jonka kieli on visuaalinen, ja jota minun materiani muokkaa.
Otan esimerkin omassa pienessä mittakaavassani. Yksittäinen sitruuna on minulle kokemuksellisesti lähes ihmeellisen pyhä olento, koska se on väriltään, muodoltaan ja rakenteeltaan käsittämätön ja kaunis, lisäksi se on ihmiselle tarkoitettua terveellistä ravintoa. Aistin voimakkaasti sen materian väreen kun olemme vuorovaikutuksessa. Sitruuna ja Sirkka Turkan runon väritön pieni kukka, niissä on valo.
