Grand Palais 3.6.2026
Pariisin-matkani tarkoitus oli viettää syntymäpäivää, ja vielä bonuksena vierailla kahdessa edellä mainitussa näyttelyssä. Matkan lyhyydestä johtuen jouduin vierailemaan molemmissa näyttelyissä samana päivänä. Tämä on minusta kiireinen tapa, koska näkemäänsä on aina hyvä sulatella edes yhden päivän ajan.
Pikakäynti koitui minulle hieman ongelmalliseksi jo siitä syystä, että olin ajatellut viettää enemmän aikaa Hilma af Klintin parissa, siksi katsoin Henri Matissen (1869–1954) näyttelyn ensin. Mielenkiintoni ja valmistautumiseni kohdistui enemmän Hilma af Klintiin, hänen mystisyytensä ja esillä olevan Kymmenen suurinta -teossarjan johdosta. Sarja on osa lähes kahdesta sadasta Temppelimaalauksesta, jotka af Klint oli maalannut 1900-luvun taitteen molemmin puolin visioimaansa spiraalin muotoista esoteeristä temppeliä varten.
Astuin siis 3.6. iltapäivän ensimmäisinä tunteina Grand Palais’n arvokkuuteen, eikä tällä matkalla tukahduttava kuumus onneksi sumentanut ajatuksiani. Olin onnistunut syntymään juuri kesäkuun alussa, joten tänä vuonna sain viettää syntymäpäivääni onnekkaasti Pariisissa, kahden uuvuttavan lämpöaallon välissä, jotka saapuivat kaupunkiin odotettua aiemmin.
Värejä, tiloja, muotoja ja rytmiä
Matisse 1941–1954
Matisse on ollut elämässäni aina, siksi näyttely etukäteen ajatellen tuntui vain ennestään tuttujen teosten uudelleen katsomiselta. Olin väärässä. Olen nähnyt Matissen teoksia monissa museoissa, mutta näistä hänen elämänsä viimeisen neljäntoista vuoden aikana syntyneistä maalauksista ja paperileikkauksista koottu näyttely oli yllättävä ja johdonmukainen. Näyttelystä muodostui katsojalle inspiroiva kokonaisuus. Teosten vapaa kaupallinen käyttö ei ole ainakaan omalla kohdallani vienyt pois niiden alkuperäistä hohtoa.
Värin ja valon käsittelyn ohella tilallisuus on Matisen taiteen olennainen piirre, siis tilallisuus itse teoksissa ja teosten ympärilleen synnyttämä tila. Kun kiertelin näyttelyä ajattelin, että Matisse todella uudisti maalaustaidetta vielä vanhanakin. Viimeisinä vuosinaan, kun hän ei enää kyennyt liikkumaan, hän kehitti ilmaisuunsa uusia tekniikoita. Matisse keskittyi valmistamaan paperileikkauksia avustajiensa guassilla maalaamista papereista. Näin syntyi merkittävä vaihe taiteilijan uralla.
Elinvoimaisuus on Matissen paperileikkausten olennainen piirre. On hämmästyttävää, miten luova hän oli iäkkäänä ja fyysisesti huonokuntoisena. Näen vieläkin edessäni suuret siniset alastontutkielmat ja niiden hengittävyyden. Miten hän saattoi saksiaan paperilla kevyesti pyöritellen intuitiivisesti leikata vangitsevia ja harkittuja muotoja, ihmiskehon olemusta aistien. Hän oli siinä mielessä taikuri ja hyvin, sanoisinko lihallinen taiteilija.
Samaa vangitsevuutta on myös Matissen viivassa. Yksinkertaiset, vain ja ainoastaan viivaan perustuvat tussimaalaukset ja muotokuvat ovat niin todellisia, että katsoja aistii ihmisen elävänä ja hengittävänä, tai lehtien havinan, jopa värit, valon ja varjot kaikessa yksinkertaisessa mustavalkoisuudessaan.
Matissen teokset ja värit ovat olemassa olon ylistystä. Ne ovat elämää tässä hetkessä, siksi ne ovat niin lohdullisia. Olen mielessäni monta kertaa palannut tähän näyttelyyn.
Suhiseva kasvikunta ja Hilma af Klintin taide
Olen nähnyt ensimmäisen kerran Hilma af Klintin (1862–1944) teoksia vuonna 2006 Moderna Museetissa Tukholmassa, sitten Helsingin Taidehallissa vuonna 2014 esillä olleessa suuressa näyttelyssä, ja vuonna 2017 Venetsian biennaalin yhteydessä olleessa intuitiota käsittelevässä näyttelyssä, Palazzo Fortunyssä.
Taidemaailma on miesten. Absraktin taiteen pioneereja listattaessa Hilma af Klintiä ei mainittu vuosikymmeniin, vaikka hän oli yksi ensimmäisistä. Naispuoleisena maalarina hänen olemassa oloaan ei noteerattu. Kuitenkin hän kuuluu samaan joukkoon kuin ensimmäisenä abstraktin taiteen maalarina mainittu Kandinsky, muita ovat Mondrian, Klee, Malevits ja Chagall.
Toisaalta voidaan myös kysyä, oliko af Klint tietoisesti abstrakti maalari lankaan. On ehkä väärin, että hänet luokitellaan abstraktin maalauksen kategoriaan, koska hän loi teoksena sisäisestä tarpeesta ja näyistä, johon häntä johdattivat henkimaailma, spiritistiset istunnot ja transsi, jotka toimivat työkaluina tietoisuuden laajentamisessa. Af Klint oli kiinnostunut antroposofiasta ja steinerlaisuudesta. Hänen ympärillään oli naisista koostunut ryhmä, De Fem, joka merkitsi paitsi henkistä yhteenkuuluvaisuutta, myös naisten välistä rakkautta ja erotiikkaa.
Af Klint oli saanut klassisen taidemaalarin koulutuksen Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa Tukholmassa. Hän maalasi muotokuvia, maisemia, tarkkoja kasvitauluja, sekä toimi meriupseeri-isänsä merikarttojen piirtäjänä.
Af Klintin näkymätöntä maailmaa kuvaavat teokset resonoivat tämän ajan ihmisissä. Ei ole ihme, että Guggenheim-museon Hilma af Klintin suurista teoksista koostunut, vuonna 2019 järjestetty näyttely, Paintings for the Future, oli kävijämäärältään museon historian suurin, yli 600 000 katsojaa. Tätä henkisen sanomansa levittämistä af Klint luultavasti halusikin, koska hän testamenttasi yli tuhannen työn teoskokonaisuuden ja 123 muistikirjaansa veljenpojalleen, Erik af Klintille, jonka tehtävänä oli hoitaa ja suojella kokonaisuutta. Teokset ovat säätiön hallinnassa, joten af Klint ei ole taidemarkkinoilla. Tämä takaa kokonaisuuden säilymisen jälkipolville.
Ehkä syy af Klintin tuntemattomuuteen lienee hänen tietoinen piiloutuneisuutensa. Näitä esoteerisia maalauksia hän ei esittänyt koskaan yleisölle, ainoastaan joillekin valituille. Hän maalasi yli tuhat teostaan katseilta piilossa ja piti työnsä salassa. Af Klintin mukaan aika ei ollut tuolloin kypsä tämän tyyppisten maalausten esittämiseen.
Af Klintin spiritualistiset työt kiehtovat, ne ovat hypnoottinen sarja maalauksia näkymättömästä maailmasta. Kymmenen suurinta on teossarja, joka koostuu 320 x 230 cm kokoisista temperamaalauksista, jonka af Klint toteutti naispuolisten avustajiensa kanssa lattiapinnalla kankaalle pingotetulle paperille, vain kahdessa kuukaudessa. Teokset kuvaavat symbolisesti ihmistä lapsesta vanhuuteen.
Af Klintin maalaukset ovat on hämmentäviä. Suurissa maalauksissa kiehtovat harmonisen kauniit värisävyt, liike ja lempeys. Myös naisellinen erotiikka. Grand Palais’n näyttelyssä ihmiset vaelsivat hiljaisina ja keskittyneinä, ikään kuin pyhää kunnioittaen.
Mieleeni nousivat kysymykset af Klintin persoonasta ja salatusta elämästään. Af Klintin elinaikana julkinen lesbous ei ollut mahdollista, samoin hänen esoteerinen maalaustapansa olisi herättänyt paheksuntaa. Naiset suojelivat toisiaan ja henkistä maailmaansa miehisessä yhteiskunnassa, koska he olivat marginaalissa. Af Klintin tietoisuus ja ymmärrys tulevaisuudesta oli toinen. Hänen mukaansa ”nainen ottaa johtajuuden ja pelastaa ihmiskunnan” . Tämä on omasta mielestänikin totta ja toivottavaa, vaikka niin ei ole vieläkään tapahtunut. Miehet johtavat yhä, alamäessä ollaan. Ehkä af Klintin Temppelimaalaukset ovat viesti meille naisille.
Kaksi eri maailmaa
Väistämättä vertailin mielessäni näitä kahta aikalaistaiteilijaa. Miten erilainen elämä ja taide näillä kahdella. Af Klint maalasi näkymätöntä ja Matisse näkyvää ja kuviteltua. Kummankin kohdalla ilmaisu perustui väreihin, molemmat kuvasivat itselleen pyhää. Matisse käytti paperileikkauksissaan orgaanisia muotoja, samoin af Klint maalauksissaan. Käsitteellisyys ja ajattelu, puhetta saman asian eri puolista, eli elämästä. Lopulta af Klint jäi minulle hämmästyttäväksi mysteeriksi, Matisse tuntuu läheisemmältä. Palaan häneen useammin.
Kirjallisuutta
Bashkoff, Tracey (toim.): Hilma af Klint. Paintings for the Future. Guggenheim Museum Publications 2018.
Grammont, Claudine (toim.): Colour Unbound. Matisse 1941-1954. Thames & Hudson 2026.
Kotirinta, Pirkko: Hilma af Klintin arvoitus. Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa.
Tammi, Helsinki 2021.
Tuchman, Maurice (toim.): The Spiritual in Art: Abstract Painting 1890-1985. Abbeville Press 1987.
Kuvat: Ritva Määttänen-Valkama
