Akvarelli, 20 x 20 cm
Maailma on aina ollut ristiriitainen paikka. Nyt tämä ristiriitaisuus on tullut niin iholle, että sitä ei voi paeta. Selviytyäkseen elämästä on helpointa pyrkiä olemaan näkemättä, kuulematta ja ymmärtämättä sitä, mitä ympärillä ja mitä itsessä tapahtuu. Enää ei voi. Täällä haisee tunkkaiselle. Päivitteleminen on tekopyhää, koska olemme tavalla tai toisella osallisia kaikessa meneillään olevassa. En edes viitsi toistaa tai kuvailla tätä mutalätäkköä, koska mutalätäkkö ja surkimus olen myös minä. Koska tapahtuu oppiminen ja valaistuminen? Koska tämä huojuminen loppuu?
Jälleen tuo kaltoin kohdeltu ja väärin ymmärretty taide toimii ihmisen tukena ja auttaa näkemään pidemmälle. Kirjallisuus ja filosofia tarjoavat kriisiapua. Michel de Montaignen Esseitä-teoksista viiden sadan vuoden takaa olen saanut ymmärrystä ihmisen olemuksesta, joka näyttää säilyneen aina samanlaisena. Montaignen Esseiden jykevyys on myös niiden armottomassa huumorissa. Kuulen hänen isällisen äänensä vuosisatojen takaa. Kiitos, Olivia Laing, näkökulmaa avaavista teoksista Yksinäisten kaupunki ja Ruumiin rajat. Palasin myös uudelleen Dostojevskiin, jonka Rikos ja rangaistus on aina ajankohtainen, siis syyllisyys ja anteeksianto.
Georges Bataillen kanssa seurustelen satunnaisesti. Hänen teoksestaan, Sisäinen kokemus, vuodelta 1954, poimin tämän:
Ihmisen tapa ottaa haltuun kaikki mahdolliset resurssit ei missään nimessä rajoitu vain eläviin olentoihin. En viittaa niinkään nykyiseen armottomaan luonnonvarojen riistoon (teolliseen elinkeinoon, jonka huonot puolet jäävät ihmeellisen vähälle huomiolle toisin kuin sen tuottama vauraus) kuin inhimiliseen tietämykseen, jonka hyväksi koko haltuunotto tapahtuu mutta joka itse on ajan myötä muuttunut esineeksi (haltuun otetuksi objektiksi). Ihmismieli eroaa sikäli vatsalaukusta, että vatsalaukku sulattaa ruoan muttei koskaan itseään. Ihmismielestä on tullut oma orjansa. Tässä orjuutuksen edellyttämässä itsesulatuksen prosessissa mieli kuluttaa, alistaa ja tuhoaa itse itsensä. Ihmisestä tulee ratas koneistossa, jonka hän on itse pannut liikkeelle, ja näin hän muuttuu hyväksikäytöksi, jonka seuraamuksista hän on tietämätön, sillä ne tulevat ilmi vasta lopussa: hänessä ei ole enää mitään, mikä ei olisi hyödyllistä. Aina Jumalaan asti kaikki on hyödylle alistettua. Pikkuhiljaa Jumala nakerretaan sopiviksi paloiksi ja nimitetään soveliaisiin tehtäviin, jotka sitten ainaisen liikkeen ja muutoksen nimissä riistetään häneltä ja osoitetaan tyhjiksi tai hyödyttömiksi.
Ehkä tämän jälkeen minulla on jotain sanottavaa Fra Angelicosta, koska Bataillen mukaan maailma annetaan ihmiselle arvoituksena.
